IPK Juniorit U11 aloitti Kainuun kiertueen!
Julkaistu: 26.10.2020 00.00

IPK Juniorit U11 aloitti Kainuun kiertueen!

Lauantaina 24.10. IPK Juniorit U11 Yellow & Black suuntasivat Kainuun puolelle Kajaanin Hokin vieraaksi. Kauden alussa kohtasimme Hokin harjoitusturnauksen tiimoilta, ja nyt sarjapeleissä kolmanneksi osapuoleksi saapui täysin uusi tuttavuus, suomussalmelainen SuPS.

Klo 13:00 kiekko iskeytyi jäähän ja ensimmäisenä siitä taistelivat Kajaanin Hokki White ja IPK Yellow. Savolaiset pääsivät muutaman kerran yllättämään kainuulaiset, mutta lopulta Hokki White selvitti tiensä voittoon loppunumeroin 8 - 3.

Jää ajettiin kuntoon ja Yellow luisteli jälleen areenalle keltamustaan SuPSiin tutustumaan. Suomussalmelaisten kanssa käytiin erittäin tasaista kamppailua, ja ensikohtaaminen päättyi lukemiin 5 - 3 SuPSin hyväksi.

Yellow'n pelatessa toista peliään IPK Black valmistautui omaan urakkaansa. Sopivasti lämmitelty SuPS ja tahtoa puhkuva Black pelasivat kovaa vääntöä, joka päättyi hyvin niukkaan Suomussalmen voittoon 4 - 2.

Kajaanin hallin jää hiottiin viimeistä peliä varten jälleen sileäksi. Hokki White pisti Blackin lujille, mutta IPK taisteli loppuun asti urheasti henkisen voiton puolesta. Kajaani vei voiton kotiin 10 - 0, savolaisten jäädessä nälkäisiksi seuraavaa ottelua varten!

Pelikarhunpennut hengähtävät nyt parin viikon ajan harjoitellen omassa hallissaan ja varustautuen seuraavaan pelireissuun: lauantaina 7.11. joukkue matkustaa Kuhmoon. Siellä meitä on vastassa paikallinen joukkue KiVa HT Team sekä sotkamolainen SoKi Oilers! Kuvat: Darren Rose ja Tommi Lehto

Seuran uusimmat

Innostava Pelaaminen Kehittää

                                 IPK