Peli-Karhun pentujen keskinäinen sarjapelipäivä - koko lauma yhtä aikaa kaukaloon!
Julkaistu: 01.02.2021 00.00

Peli-Karhun pentujen keskinäinen sarjapelipäivä - koko lauma yhtä aikaa kaukaloon!

Lauantaina 23.1. sarjataulukon mukaan kaikki lohkoon kuuluvat joukkueet pelasivat niin sanotusti omilla tonteillaan, maakuntien rajoja ylittämättä. IPK U11 pelasi oman joukkueen kesken pitkästä aikaa täyden kentän pelejä parin tunnin ajan.

Ensimmäisessä pelissä IPK Black kotijoukkueena piti kuria yllä lukemin 8 -1, mutta toisessa pelissä Yellow pisti kuin herhiläinen 3 maalin verran. Yhden maalin erolla Black otti tämän keskinäisen turnauksen voiton. Mutta kuten pukukopissa asia tyynesti todettiinkin: voitto on silti IPK:n! Pelaajien kesken vallitsi hyvä fiilis koko ottelutapahtuman ajan, vaikka kilpailtiinkin ns. omia vastaan. Jäähallissa oli uskomattoman autenttinen tunnelma huolimatta siitä, ettei yleisö ollut rajoitusten vuoksi paikalla: kun tehdään, tehdään täysillä! Hyvä musiikki soi, kaikilla oli juuri hyvä pelipäivän fiilis ja jännitystäkin ilmassa. Ottelutapahtumaa siivitti mukaansa tempaiseva ja kannustava kuulutus, josta iso kiitos!

Lukijamme varmaan muistavat viime marraskuisen South Florida Hockey Academyn luistelukoulun, jota Iisalmen jäähallissa veti luistelukouluttaja Joni Ahmavuo? SFHA taisi viihtyä Savon konnuilla sen verran hyvin, ja kohdata niin monta loistavaa juniorijoukkuetta IPK:n hellässä huomassa, että he tulevat taas! Ohessa linkki artikkeliin luistelukoulusta:

Iisalmen Peli-Karhut Juniorit ry - Floridan lämmöstä Peli-Karhujen kotipesään! (ipk-juniorit.fi)

Kahden viikon päästä olisimme jälleen jännän äärellä, mikäli otteluohjelmat toteutuvat suunnitellusti. Menemme KallSin vieraaksi Sonkajärvelle. Mutta pientä liikehdintää on vallitsevan tilanteen myötä ilmassa, joten katsomme kortti kerrallaan. Siihen saakka jatkamme sinnikkäästi harjoittelua, jonka tulokset ovat olleet läpi kauden nähtävissä jäällä: pelaajat ovat kasvaneet taidoiltaan todella paljon ja henkisesti myös lujittuneet joukkueena sekä osoittaneet erinomaista oma-aloitteisuutta. Tämä homma viedään päätyyn saakka!

Kuvat: Darren Rose


Seuran uusimmat

Innostava Pelaaminen Kehittää

                                 IPK