Jääkauden pää häämöttää!
Julkaistu: 25.03.2021 00.00

Jääkauden pää häämöttää!

Kaikkien aikojen eriskummallisin ja haastavin kiekkokausi on nyt takanapäin. Tarkalleen vuosi sitten pelaajat kautta maan joutuivat jättämään kaiken käytännössä yhdessä yössä pandemian vuoksi. Uuteen kauteen lähdettiin hyvin varovaisin ja tunnustelevin potkuin. Saimme tueksemme hienoja yrityksiä, joille junioriurheilu on lähellä sydäntä, ja heidän panoksensa oli hyvin merkittävä osa joukkueemme toimintaa. Olemme hyvin kiitollisia jokaisesta tsempistä ja mahdollisuudesta! Oli selvää, että jääkiekon pelaaminen tulisi muuttumaan olosuhteiden pakosta, mutta kukaan ei vielä tohtinut ajatellakaan, että saisimme vietyä kauden päätökseen. Mutta näin kävi! Kausi 2020 - 2021 oli kuitenkin meille hyvä. Ja niinpä viime sunnuntaina 21.3., pienen takatalven nostaessa päätään, saimme pelata viimeisen sarjapelimme ja kaiken kukkuraksi vielä kotihallissa!

Pelipäivä alkoi tällä kertaa iltapäivän puolella. Vierailevat joukkueet, Suomussalmen SuPS sekä Kajaanin Hokki White, olivat matkanneet halki tuulen ja tuiskun Iisalmeen pelaamaan. Puolet kauden peleistä pelattiin pienpeleinä, mutta sunnuntaina perinteiseen tapaan viiletettiin pitkää kenttää. Pukukopeissa väreili vahva tunnelma; haikeutta oli selvästi nähtävissä, mutta myös runsaasti iloisuuttakin! Ottelun ensimmäisessä pelissä IPK Black ja SuPS tapasivat nyt kolmatta kertaa: aiemmat kohtaamiset olivat syksyllä kauden alussa Kajaanissa ja sen jälkeen tammikuun pakkasilla Suomussalmella. Peli oli tasaista vääntöä, Black oli jo pääsemässä niskan päälle, mutta suomussalmelaiset kirivät ottelun tasalukemiin 4 - 4.

Ystävämme Kainuusta pitivät pienen hengähdystauon. Kotijoukkue IPK Yellow'n onnistui puskemaan kahdesti SuPSin muurin läpi, mutta vastapuoli heitti kehiin 2 maalia enemmän. Pieni ero, mutta muuten hieno taistelu: 3 - 5.

Tässä vaiheessa molemmilla kotijoukkueilla oli 20 minuutin tauko, ja siinä oli hyvä hetki lausua kiitokset ja tsempit Hugolle, joka siirtyi IPK:n paidasta PyPoon viimeisen pelin pelanneena ja täysin palvelleena. Onnea matkaan!

Pitkämatkalaiset lähtivät murkinoituaan kotimatkalle. IPK:n kopeissa luotiin vielä viimeisiä peliliikkeitä, nimittäin kolmatta kertaa pelattaisiin myös Kajaanin Hokki Whiteä vastaan. Mustien Karhujen kopissa kuului tuhinaa ja keskittymistä vaadittiin. Viimein summeri soi ja peli pääsi alkamaan. Blackin sisukkuus puri, vaikkei yltänyt ihan voittoon saakka. Hokin päätyä heilutettiin mukavin lukemin, mutta vastavuoroisesti Kajaani puski päälle vielä lujemmin, joten 50 minuutin jälkeen ottelu päättyi numeroihin 4 - 9.

Koska Peli-Karhu ei luovuta, ei näin käynyt nytkään, vaikkei Hokin maalintekotahtia käynyt kiistäminen. Yellow antoi vettä myllyyn pyrkimällä yhä uudelleen vieraiden tontille, mutta siellä nousi tie pystyyn, eikä huolimatta hienoista tilanteista päästy ihan Kajaanin iholle asti. Vaikka ottelu päättyikin 0 - 7, oli peli kaunista ja jännittävää katseltavaa!

Pyhäpäivä alkoi jo kääntyä illan puolelle. Palkintoja jaettiin, kuvia otettiin ja pikkuiset kahvitkin siinä vielä juotiin. Mahtavat pelihetket mielessään pelaajat riisuivat pelipaidat pyykkiin ja lähtivät valmistautumaan kohti kouluviikkoa. Kotipelit olivat oiva lopetus ja vastuuvalmentajamme Darren Rose kiittelikin, että sunnuntain avainsanoja olivat asenne, liike, puolustus ja positiivisuus. "Tänään näimme kautemme parhaat ja nopeimmat koko kentän pelit", Rose kiteytti. "Kauden kehitys on selvä, ja voimme oikeasti olla ylpeitä pelaajistamme."

Ensimmäinen sarjapelivoitto tuli heti alussa, 3.10. Kiuruvedellä. Sen jälkeen hyviä tuloksia on tullut sekä koti- että vierasotteluissa ja yleinen mielipide on tainnut ollakin, että tämän lohkon joukkueet ovat melkoisen tasavertaisia. Mukaan mahtuu toki vaisumpia hetkiä sekä muutamia kolhuja ja kolauksia, mutta olemme sinnikkäästi menneet eteenpäin!

Harjoittelemme vielä pari kertaa viikossa huhtikuun ajan. Uusi kausi starttaa 1.5., ja kesäharjoitukset ovat sitten ajallaan. Lähiaikojen suunnitelmissa onkin pitää joukkueellemme liikunnallinen kauden päättäjäispäivä. Joukkueen tunnelmien ja kuulumisten välittäminen ei suinkaan lopu tähän. Toimitus seuraa pelaajiemme kuulumisia myös kauden ulkopuolella ja vähän myöhemmin onkin tulossa muun muassa kevyt kooste koko kaudesta sekä muutamia henkilöhaastatteluja. Päästetään tähdet ääneen!

Kuvat: Darren Rose


Seuran uusimmat

Innostava Pelaaminen Kehittää

                                 IPK