Kesä ja kiekko ne yhteen soppii – ainakin Iisalmen jäähallissa!
Julkaistu: 15.06.2021 00.00

Kesä ja kiekko ne yhteen soppii – ainakin Iisalmen jäähallissa!

Pitkä, luminen ja jäinen talvi kääntyi lämpimään kevääseen ja hellelukemiin yltäneeseen kesään. Kausi oli monella tapaa poikkeuksellinen, sekä pituudeltaan että koronan vuoksi, mutta niin se vain porskutettiin loppuun asti! Kaikkialla maassamme nuoret kiekkoilijat eivät olleet toki yhtä onnekkaita; monessa kodissa hokkarit ripustettiin naulaan jo loppuvuodesta 2020. Mutta pelikarhut eivät todellakaan joutaneet talviunille, vaan jääkausi venyi toukokuun loppuun saakka. Tehdäänpäs pieni retki viime kauteen ja muistellaan, mitä kaikkea se piti sisällään!

Heinäkuu 2020

Iisalmen Peli-Karhut sekä Suomen Jääkiekkoliitto julkaisivat ensimmäisiä koronaohjeistuksiaan alkavaa kautta silmällä pitäen. Kesälomalla pelaajat treenasivat omin voimin sekä valmennuksen antamilla ohjeilla.

Elokuu 2020

Kausi alkoi perinteiseen tapaan IPK:n omalla kiekkoleirillä 5.8. Pelasimme ystävyysotteluna jalkapalloa PK-37:ää vastaan Kankaan montussa ja saimme kaksi uutta pelaajaa, Väinön ja Georgiin.

Aloitimme ensimmäisten oikeiden ja omien pelipaitojemme suunnittelun. Saimme todella monta arvokasta tukijaa: yritykset lähtivät hienosti tukemaan juniorikiekkoilua! Heidän apunsa avulla pystyimme hankkimaan joukkueelle pelipaitojen lisäksi myös omat harjoituspaidat, jotka tulivat todella tarpeen. Elokuussa myös liigajoukkue KalPalla oli harjoitusleiri Iisalmessa, ja pääsimme seuraamaan heidän harjoituksiaan.

Syyskuu 2020

Iisalmen jäähallilla pidettiin 5.9. Kauden Startti- tapahtuma, jossa vuosina 2011 – 2007 syntyneet juniorit pääsivät pelaamaan Edustuksen pelaajien kanssa tennispalloilla! Osallistuimme lisäksi 6.9. Kajaanin harkkaturnaukseen sekä 19.9. Haapajärvellä pidettyyn Proestore- turnaukseen, upouusissa pelipaidoissamme! Joukkueemme valokuvattiin seuran kotisivuille ja sovitettiin seuravaatteita.

Seura antoi kiekkojunioreille ilmaislippuja Edustuksen kotiotteluihin, joihin tuli 500 katsojan rajoitus. Koronaohjeistuksia tiukennettiin ja annettiin toimintaohjeet tartuntojen tai tartuntaepäilyjen varalta. Harjoitukset jatkuivat normaalisti.

Lokakuu 2020

Lokakuussa tehtiin ehkäpä yksi kauden tärkeimmistä asioista, nimittäin joukkueen omat pelisäännöt! Pelaajat saivat itse päättää ja vastata esimerkiksi näihin pohdintoihin: millainen on hyvä joukkuetoveri, miten kopissa, jäällä tai pelissä käyttäydytään, mitkä ovat kauden tavoitteet… Ja myös me aikuiset saimme melko monta hyvää vinkkiä ja näkökulmaa asioihin. Pelaajien allekirjoittamat pelisäännöt kiinnitettiin varustekopin oveen.

Rajoituksia lisättiin, mutta pelaajat sopeutuivat todella hyvin. Omatoimisuus lisääntyi ja pelaajat opettelivat huolehtimaan varusteistaan ja niiden pukemisesta. Maskipakko tuli hallille ja niitä opeteltiin käyttämään. Mutta viimein sarjapelikausi pääsi alkamaan, ja 3.10. joukkue matkusti Kiuruvedelle, jossa vastaamme asettuivat isäntäjoukkue KK-81 sekä sonkajärveläinen KallSi.

Seuraavat sarjapelit käytiin 24.10. Kajaanissa, ensikosketuksena sarjataulukkomme kainuulaisiin vastustajiin; Kajaanin Hokkiin sekä Suomussalmen SuPSiin.

Marraskuu 2020

Parin viikon pelitauon jälkeen joukkueemme ihan ensimmäinen yhteinen bussimatka suuntautui 7.11. Kuhmoon, jossa mittelöön kävi lisäksemme kaksi uutta tuttavuutta: Vuokatti Team Sport (silloinen SoKi Oilers) sekä Kuhmon KiVa HT. Marraskuun 29.päivänä vietimme pelipäivää omassa kotihallissamme vieraanamme KK-81 sekä KallSi. Erikoiseksi päivän teki se, että pelasimme ensimmäistä kertaa pienpelejä. Pelitapa oli uusi, nopeatempoinen ja maalirikas.

Tilasimme peliliivejä sekä aimo läjän kiekkoja, treenasimme ulkojäillä sekä South Florida Hockey Academyn luistelukouluttajan Joni Ahmavuon opissa.

Joulukuu 2020

Aluehallintovirastojen kokoontumisrajoituksia kiristetään, ja joulun alla seura tarkkaili tiiviisti, miten harjoittelu voi jatkua hallissa turvallisesti. Mestis keskeytetään 1.12. loppuvuodeksi.

Tammikuu 2021

4.1. saadun tiedon mukaan sarjapelitoiminta voi jatkua ja ottelut pelataan tyhjille katsomoille. Jo viiden päivän päästä kotihallissa pelattiin Vuokatti Team Sportia sekä Kuhmon Kiva HT:ta vastaan, ja siitä viikon kuluttua bussin keula osoitti kohti Suomussalmea, jossa joukkueemme kohtasi isäntäjoukkueen lisäksi Kajaanin Hokin. Kuun lopussa pelasimme vielä yhdet sarjapelit: tällä kertaa keskinäisinä peleinä Yellow vs. Black.

Helmikuu 2021

Kirkkaan ja rapsakan helmikuun peleissä pyöriteltiin vielä koko porukan voimin päivä Sonkajärvellä KallSia ja KK-81 vastaan ja viimeinen bussimatka Vuokattiin tehtiin kuun lopussa. Siellä tavattiin vanhat tutut Vuokatti Team Sport sekä Kuhmon Kiva HT. Kartoitettiin pelaajilta halukkuutta ja aikomusta jatkaa vielä uudelle kaudelle ja erinomaisen monta myöntävää vastausta saatiinkin!

Maaliskuu 2021

Jäähallilla tarkistettiin koronarajoituksia alueella esiintyvien joukkoaltistumisten tiimoilta, mutta harjoittelu jatkui onneksi edelleen. Joukkue liikkui armeijamaisella tarkkuudella paikasta toiseen. Uutena pelaajana joukkoomme liittyi myös Arttu. Hugolle toivotimme oikein paljon tsemppiä uuteen seuraan! Viimeinen sarjapeli saatiin pelata kotosalla Kajaania ja Suomussalmea vastaan. Kauden päättäjäiset pidettiin parkourin riemuissa Liikuntakeskus Otteella ja tukijamme Subway Iisalmi lahjoitti meille herkulliset patongit ja juomat juhlan kunniaksi!

Huhtikuu 2021

Seuraavaa kautta valmisteltiin jo täyttä höyryä. Jokaisesta joukkueesta valittiin seuraavat palkinnon saajat: Taistelija, Kehittynein sekä Pelimies tai – tyttö. Pelaajat valitsivat keskuudestaan Most Valuable Player – palkinnon saajan suljetussa äänestyksessä. Jäävuoroja otimme toukokuulle 2 per viikko ja kesäkuulle suunnittelimme siirtyä ”laitumelle”. Kausi laitettiin pakettiin ja sujuvasti heilahdettiin vapunpäivänä uudelle kaudelle.

Tätä julkaistaessa joukkueellamme on menossa kesäharjoittelukausi ulkotiloissa juhannukseen asti, ja sen jälkeen pidetään reilu tauko ennen elokuun jääharjoittelun alkamista. On ollut ilo ja kunnia seurata tämän porukan sinnikkyyttä, iloisuutta ja kehittymistä. Haluamme koko joukkueen puolesta kiittää junioreidemme matkaa tukeneita tahoja, joiden panostus joukkueemme toimintaan on ollut kullanarvoista. Kiitämme lämpimästi seuraavia yrityksiä: Fysikaalinen Hoitolaitos Karvonen, HT Laser, Kuljetusliike Roteva Oy, Laikas Oy, Lassila & Tikanoja Oy, Lukkoset Oy, Pekka Inkala Oy, Ponsse Oyj, RD Group Oyj, Savon Kuljetus Oy, Savon Suuntaporaus Oy, Subway Iisalmi, T:mi Konex, T:mi Rakennuspalvelu VW sekä Veljekset Heiskanen.

Mittaamattoman arvokasta tukea löytyy kuitenkin myös jokaisesta kodista. Kuljeta, kannusta, kustanna – siinäpä kiekkoperheen ”kolme koota”. Vanhempien kanssa yhteistyö on sujunut erinomaisesti ja lasten hyväksi tehty työ ei koskaan mene hukkaan. Kuulumisia ei ole päästy ehkä niin spontaanisti vaihtamaan, mutta onneksi yhteyttä on pidetty muulla tavoin. Toivomme kovasti, että tulevana talvena saamme taas kotiväen katsomoon iloitsemaan ja jännittämään junnujen pelejä.

Hallilla ei kohta enää palele, nimittäin jäät sulatetaan nyt vasta kesäkuun puolella hurjan suositun kiekkoleirin päätyttyä ja kopit kumisevat tyhjyyttään. Pelipaidat odottavat taas pääsyä käyttöön ja kiekotkin ovat jo kuivahtaneet ikiroudastaan. On aika hankkia väriä ihoon, hiekkaa varpaiden väliin ja vettä korvaan, eli nauttia kesästä! Iisalmen Peli-Karhut Juniorit U12 toivottaa kaikille aurinkoista ja omannäköistänsä kesää!


Seuran uusimmat

Innostava Pelaaminen Kehittää

                                 IPK