Peli- Karhun mietteitä
Julkaistu: 01.05.2022 00.00

Peli- Karhun mietteitä

Elokuun auringosta illaksi jäähallin kylmyyteen.

Pieneksi käyneitä hokkareita, panssareita, mailoja.

Hämärtyviä iltoja.

Ruvetaanpa töihin.

Kausi alkoi varhain joukkueellamme: heti elokuun alussa Iisalmen jäähalliin saatiin jää. Kesäharjoittelu vaihtui tositoimiin ja ennen kuin huomasimmekaan, elokuu kääntyi syyskuuksi ja oli harkkapelin aika Kajaanin Hokkia vastaan. Piipahdimme myös eräänä lauantaina perinteeksi muodostuneessa Proestore- turnauksessa Haapajärvellä.

Sadetta ja tuulta, syksy lähestyy. Täysi harjoittelu päällä jo.

Sarjataulukko julkaistaan.

Tuttuja joukkueita vain KalPa sekä KK-81.

Viitenä viikonloppuna vierasotteluja, kuutena kotona.

Minne mennään ensimmäiseksi?

Sarjakausi polkaistiin käyntiin visiitillä Outokumpuun. Ensikohtaaminen Jokipoikien kanssa! Sitten heti siitä viikon päästä Kiuruvedelle, tuttu halli, tutut vastustajat. Lokakuun lopussa Jokipojat tekivät vastavierailunsa Iisalmeen. Samoilla tulilla ja jäillä pelattiin myös kiteeläisiä Jääsusia vastaan. KalPan luona kylässä kävimme marraskuussa. Syyskauden kaksi viimeistä peliviikonloppua vietettiin Iisalmessa Jokipoikien, KK-81:n sekä Polvijärven PoU:n kanssa.

Talvi pimeimmillään.

Tekojäällä vesipullot jäätyvät, samoin hikipisarat nenänpäässä.

Kolmen viikon pelitauko, mutta harjoittelu jatkuu.

Uusi vuosi, uudet mahdollisuudet!

Aloitimme vuoden 2022 pelimatkalla Joensuuhun, kolmatta kertaa isäntäjoukkueen kanssa kaukaloon, toista kertaa Jääsusia vastaan. Pienpeleistä oli pelattu tähän mennessä kaksi kolmasosaa. Tammikuun kääntyessä helmikuuksi KalPa saapui Iisalmeen. Vielä yksi bussimatka iloisissa merkeissä Joensuuhun! Loput kaksi kevään pelipäivistä vietettiin kotihallissa: PoU, KalPa sekä KK-81 jättivät rantunsa Iisalmen jäähän.

Kevätaurinko paistaa.

Pyörät kaivetaan esiin.

Katse tähyää jo kesään.

Miten paljon onkaan jokainen oppinut, kasvanut ja kehittynyt!

Vietimme kauden päättäjäisiä viime kevään tapaan nauttien parkourista ja herkuista. Kesää kohti käydessä jäävuorojen määrä supistuu yhteen vuoroon viikossa, ja kesäharjoitteet ovat suunnitteilla. Mutta ansaittua lomaakin vietämme kesän aikana.

Joukkueemme kiittää kaikkia teitä, jotka kuljitte kanssamme! Oli hienoa saada vierailijoita myös muista joukkueista: teitte hyvää työtä ja olitte suureksi avuksi! Kiitos kotijoukoille ja muille pelaajien läheisille tuesta, kannustuksesta ja osallistumisesta joukkueen toimintaan! Kiitos huolehtivalle seurallemme. Kiitämme myös lämpimästi tukijoitamme ja yhteistyökumppaneitamme:

Fysikaalinen Hoitolaitos Karvonen Oy

Ateljee Mainos

T:mi Konex

Pekka Inkala Oy

Lukkoset Oy

Ponsse Oyj

Kuljetusliike Roteva Oy

HT Laser Oy

Lassila & Tikanoja Oy

Osuma Henkilöstöpalvelut Oy

Torssosen Murskaus Oy

RD Group Oyj

Partasen Kuljetus Oy

Ville Koljonen Oy

Subway

Kirkkopuiston Kotipizza

Rakennuspalvelu VW

Savon Suuntaporaus Oy

Jatkossa joukkueemme on Iisalmen Peli-Karhut Juniorit U13. Toivottavasti seuraatte matkaamme myös ensi kaudella; eritoten joukkueen omalla Instagram- tililllä (@ipkjuniorit2010) pääsette kurkistamaan arjen harjoituksiin, sarjapeleihin sekä muihin yhteisiin tapahtumiimme. Tulkaahan mukaan!

Kuvat: Darren Rose, Tommi Lehto, Ulla Heikkinen




Seuran uusimmat

Innostava Pelaaminen Kehittää

                                 IPK