IPK U15 -  tuomisena Symppis kevätturnauksesta kultaa!
Julkaistu: 23.04.2023 22.00

IPK U15 - tuomisena Symppis kevätturnauksesta kultaa!

.

IPK U15 osallistui 22.-23.4.2023 Kalpa U15 Akatemian isännöimään Symppis kevätturnaukseen. Turnauksen tavoite oli nimensä mukaisesti viestiä reilun pelin henkeä, myötäelämistä ja tuntetaitoja, niin ilon kuin pettymyksen hetkinä. Unohtamatta oppeja vastuuntunnosta, toisten kunnioituksesta ja sääntöjen noudattamisesta. Ja näitä kaikkia turnaus tavoitteidensa mukaisesti tarjosi.

Turnauksessa oli mukana yhteensä 8 joukkuetta, osa uusia tuttavuuksia jotka kohtasimme kaukalossa ensimmäistä kertaa. IPK lisäksi turnauksessa pelasivat: GrIFK, Kalpa Yellow, Kärpät Itä, Kärpät Pohjoinen, TuTo Akatemia, Kalpa Black ja Hurtat.

IPK U15 pelasi alkusarjan A-lohkossa, jossa ensimmäisenä vastustajana Lippumäen jäähallissa pelatussa turnauksessa vastaan luisteli Kärpät Pohjoinen, peli päättyi IPK:n voittoon. Seuraava pääsimme pelaamaan jo sarjapeleistä tuttuja pelaajia vastaan, myös peli Kalpa Yellow:ta vastaan päättyi meidän voittoon. Lauantain viimeisen pelin vastustaja saapui Kauniaisista, GrIFK vastaan pelattu peli sisälsi jännitystä ja taistelua viime sekunneille saakka. Tasapeliin päättynyt peli riitti varmistamaan IPK:sta oman lohkonsa voittajan.

Jatkosarjassa sunnuntain ensimmäisessä pelissä panoksena oli finaalipaikka ja vastassa oli TuTo Akatemia. Pelaajat olivat noudattaneet valmennuksen ohjeistusta, takana oli hyvät yöunet ja kunnon aamupala, ja tuloksena paljon tunteita sisältäneessä pelissä oli voitto. Finaalivastustajaksi tiensä taisteli sarjapeleistä meille tuttu joukkue Hurtat Lieksasta. Jännitystä ei tuostakaan pelistä puuttunut, kumpikin joukkue halusi voittoa yhtä kovasti. Tällä kertaa IPK onnistui paremmin, puhtaan nollapelin jälkeen kultajuhlat olivat valmiit alkamaan.

Turnaus oli joukkueemme viimeinen pelitapahtuma tälle kaudelle. Kauden aikana on opittu paljon ja koettu monta asiaa yhdessä, kasvettu joukkueena. Turnauksen voitto oli loistava palkinto kaikesta tehdystä työstä, niin pelaajille, valmennukselle kuin muille taustajoukoille

Innostava Pelaaminen Kehittää

                                 IPK