IPK U14 mukana Pyhäjärven pelitällissä
Julkaistu: 12.09.2021 00.00

IPK U14 mukana Pyhäjärven pelitällissä

Pyhäjärvellä pelattiin 11.-12.9.2021 U14 KSBR pelitällitapahtuma. Kutsutapahtumana järjestettyyn viikonloppuun osallistui yhteensä 12 joukkuetta, seitsemästä eri seurasta. IPK:n lisäksi edustettuina olivat Ilves, Hermes, KKP, Jääcobrat ja Kiekko-Laser sekä tapahtumaa isännöinyt Pyhäjärven Pohti, joka saikin urakoida toimitsijan tehtävissä koko viikonlopun ajan, sillä kahden päivän aikana pelejä pelattiin yhteensä 20 kappaletta.

IPK U14 osallistui AA sarjaan ja pelasi kaksi peliä lauantaina sekä sunnuntaina. Vastustajina oli sekä vanhoja tuttavuuksia, mutta myös uusia joukkueita, joita ei vielä ole koskaan aikaisemmin kohdattu kaukalossa. Ihan parasta viikonlopussa oli se, että joukkue sai onnistumisia laajalla rintamalla. Pitkällä tähtäimellä tehty pohjatyö harjoittelussa on vienyt pelaajia eteenpäin sekä yksilötasolla että joukkueena. Tasaisista peleistä ei jännitystä puuttunut. Pojat tarjosivat sekä hallissa mukana oleville kannustusjoukoille, samoin kun kotikatsomoissa peliä seuranneille kannattajille jännittäviä hetkiä ihan jokaisessa pelissä. Lopputuloksena voitto jokaisesta pelistä, ainoana sarjassaan.

Kaunis kiitos PyPo:lle kutsusta ja pelitällien järjestelyistä! Viikonlopun ansiosta joukkueemme on pykälän verran valmiimpi parin viikon kuluttua alkaviin sarjapeleihin :-)

Lisätietoja ja tulokset

Yhteisellä tsempillä peleihin

Seuran uusimmat

Innostava Pelaaminen Kehittää

                                 IPK